Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2013

Taloprojektin mietintää jälkikäteen

Olihan se aika urakka, vaikka nopeasti siitä selvittiinkin.
Keväällä 2012 ostettiin tontti, joka näytti tältä vielä kesäkuussa eli 10 kuukautta sitten:

 
 
 
Ja tältä näytti tuskallisen raivauksen jälkeen
 
06/2012

07/2012
 

Talopakettitoimittajissa päädyimme Herralaan, myyjä vaikutti asiansa osaavalta, otti toiveemme huomioon ja muutenkin yhteistyö pelasi hyvin.
Pohja, jota alettiin muokata, oli Poutaselkä 113, joka näyttää tältä:
 


Ylimääräisiä kulmia ja takkahuone poistettiin, lisättiin vaatehuone ja tekninen tila sekä itse asiassa taidettiin jättää lähinnä vain makuuhuoneet ja eteinen paikoilleen 🙂
Tällainen oli lopputulos:

Tuostakin vielä Domuksen kanssa muokattiin keittiötä niin, että saatiin mahdollisimman paljon säilytystilaa ja siirrettiin liesi samalle seinustalle altaan kanssa. Myös jääkaapin ja pakastimen paikka muutettiin, jotta saatiin keittiö mahdollisimman käytännölliseksi.

 
 
Talopaketti tuli tontille lokakuun lopulla:
 
 


Vaikka koko taloprojekti oli suuri ponnistus ja pakko myöntää, että oikeastaan viime kesästä tämän vuoden maaliskuun puoliväliin ei hetkeäkään ollut, etteikö olisi jotain taloasioita pitänyt hoitaa tai olla talolla hommissa, niin hetkeäkään en vaihtaisi. No, ehkä sen ilmastointiputkien eristämisen 🙂

Voisin kyllä lähteä urakkaan uudestaankin. Suuremmilta ongelmilta vältyttiin, kaikki toimitukset sujuivat hienosti, pieniä kommelluksia tietysti aina sattuu, mutta mitään sen suurempaa ei projektin aikana päässyt tapahtumaan.

Pakko kehua Herralaa vielä sen verran, että yhteydenpito sujui koko projektin aikana hienosti. Talomyyjä oli tavoitettavissa niin puhelimitse kuin sähköpostillakin ja oli aina valmis auttamaan. Muutaman kerran hän kävi vielä talolla katsomassakin, kun sisätyöt olivat meneillään, vaikka heidän osuutensa oli jo ohi.

Jos jotain pääsisin muuttamaan, niin ehkä tekisin taloon yhden ylimääräisen makuuhuoneen ja parilla neliöllä suurentaisin lasten makuuhuoneita. Muut tilat ovat mielestäni moitteettomat. Vinosta sisäkatosta en luopuisi mistään hinnasta, onneksi otimme sen myös makuuhuoneisiin.

Oikeasti, on se vaan huippua asua talossa, jossa kaiken on valinnut itse eikä kukaan muu 🙂

Ruukkupuutarhasuunnittelua

Melkoisen mielenkiintoista, kun tällainen hortonomin vastakohta alkaa miettimään kukkasia. Ei mitään ymmärrystä mikä kukka on perenna ja mikä yksivuotinen. Pidän kuitenkin paljon kukista, mutta en ole aikaisemmin juuri niiden kasvatukseen perehtynyt.
Nyt haaveissa olisi etupihalle ruukkupuutarha, koska piha on tosiaan ihan kesken eikä tälle kesälle kyllä kukkamaita saada. Takaterassin valmistuttua kesemmällä, voin sitten laajentaa ruukkupuutarhaani sinnekin, mikäli intoa (ja taitoa) riittä¨ä.

Etupihamme on pohjoiseen päin, joten aurinko ei sinne hirveästi paista kuin aamuisin, talo varjostaa etupihaa muuten melko paljon. Pidän todella paljon pioneista, hortensioista,liljoista, ruusuista, daalioista yms. näyttäväkukkaisista kasveista.

Puutarhahortensia: – vaatii ruukussa viihtyäkseen niille tarkoitettua erikoismultaa. Reikäpohjainen ruukku.

 
 

Kiinanpioni ts.jalopioni: – viihtyy ruukussakin, juuret kuitenkin suojattava pakkaselta. Kukkii juhannuksen jälk. ->heinä-elokuun vaihteeseen.

Ruukkulilja: – kukkii koko kesän.

 

Ruukkuruusu:

Daalia:

Ulkomaalimietintää

Lumet sulaa pihasta ja paljastaa kaiken rakennusjätteen, laudat, kuormalavat ja muut sotkut. Siivoamaan pitäisi alkaa. Takapihalla on vielä suuret maavuoret, joita pitäisi kaivurin alkaa levittämään. Eli nyt kevään töitä ovat pihan tasoitus ja mullan tilaus, nurmikon kylvö, ruukkupuutarhan luominen ja taloon liittyviä: viimeisten lautojen lyöminen päätyihin, rännien tilaus&asennus ja ulkomaalaus.

Ulkomaalauksen ajattelin hoitaa kesälomallani toukokuussa. Lupasin miehelle, että selviän urakasta yksin ja ilman telineitä… kuinkahan käy? 😀
Talo on Herralan toimesta maalattu Teknoksen teollisella pohjamaalilla ja pintamaalaus pitäisi nyt siis kevään aikana suorittaa. Ilmankosteuden tulee olla alle 80%. Haittaako vaikka öisin kosteus vielä nousee yli 90%:iin ja vaikka yöllä voi lämpötila laskea alle sallitun 5asteen?

Talon väri on vielä päättämättä, mutta tarkoitus on siis Teknoksen ulkomaalia käyttää.
Käytin ulkomaalin valinnassa apuna Teknoksen Maalivalitsinta, joka kertoi meille maaliksi sopivan Nordica Eko Talomaalin. Nyt viisaammat auttakaa, jostain luin, että jopa jokainen naulankanta pitäisi käsitellä jollain ruosteenestoaineella tms. Onko todellakin näin? Pitääköhän talo maalata yhteen vai kahteen kertaan? Pitää varmaan kysellä vielä RTV:ltä enemmän neuvoja samalla, kun käyn maalit ostamassa.

Värivaihtoehdot ovat seuraavat:


TM7612
TM7333
TM7433

TM7633



Ikkunanpielet, kulmat yms.maalataan perinteisesti valkoisella. Mikähän noista vaihtoehdoista olisi paras? Olen niin malttamaton, etten haluaisi käydä ostamassa mitään koepurkkeja 😀 Kriteereinä ei oikean ole muu kuin, ettei väri taittaisi siniseen eikä vihreään. Tällä hetkellä taidan pitää eniten tuosta rusehtavasta 7433-sävystä.

Taloon asettumista

Nyt on siis kuukausi talossa asuttu. Sähkönkulutus on tippunut keskitasolle 30kWh/vrk. Mielestäni aika hyvä kulutus, pakkasia kuitenkin on vielä ollut ja saunakin on ollut ehkä jopa tavallista ahkerammassa käytössä.

Uusia huonekaluja on ostettu jonkin verran, vaikka niitä ei edes budjetoitu. Saa nähdä miten valmiiksi piha enää saadaan 😀 Vanhat hyllystömme sain myytyä internetin kautta pois ja uudet on jo tilattu, kylläkin 4-5viikon toimitusajalla! Jäljellä on enää vanha tv-taso, joka myös vaihtuu uuden tieltä. Nyt siis eletään taas jonkinlaista välivaihetta, kun osa tavaroista on uudestaan pakattu laatikoihin odottamaan uusien kalusteiden tuomaa säilytystilaa. 
Verhotangot saatiin paikoilleen pari viikkoa sitten. Verhot kuitenkin puuttuu lähes joka huoneesta vielä. Tytölle sain laitettua verhot ja kodariin löysin kauniin kapan. Ensi viikon lopulla meille on tulossa tutun kautta sisustussuunnittelija, jonka tehtävänä olisi suunnitella olohuoneen tekstiilit ja itse asiassa makuuhuoneestakin oli hänen kanssaan puhetta. On se ihme, että vaikka kuinka yrittää suunnitella ja miettiä mukavan sisustuksen, niin ainakaan minulta ei siihen taitoa löydy. Makuuhuoneessa päänvaivaa aiheuttaa levottoman tapainen tapetti, en osaa yhtään yhdistää siihen mitään värejä.
Tässä taas kuvasatoa, päivittelen taas huonekalujen saavuttua. Ja tietysti tässä kevään ja kesän aikana pitää päivitellä myös pihan kuulumisia.

Olohuoneen seinävalot (Massive Hosta)

  Tyttöjen vessaa